7/15/2016

Kuluneen kuukauden kuulumisia

Takana on nyt hurjan kiireiset ja vauhdikkaat viikot. Tuntuu, että näihin viikkoihin on mahtunut enemmän aktiviteettejä, kuin mitä moneen kuukauteen. Suurin syy kiireelle on ollut meidän muutto. Viikossa pakkasimme koko vanhan asunnon ja muuttokuorma lähti viikkoa ennen meitä uutta kotia kohti. Viikko me sinniteltiin melkein ilman huonekaluja. Milolle jätettiin matkasänky ja me nukuimmekin sitten 70cm patjalla. Patja ratkaisu oli loppujen lopuksi hieman huono idea, koska loppujen lopuksi minä nukuin siinä Milon kanssa ja mies nukkui tyynynsä kanssa kovalla lattialla.

Kuun vaihteessa ajelin Milon kanssa Kuopioon, matkalla poimimme kaverini kyytiin, joka tuli auttamaan minua asunnon kuntoon laitossa. Uuteen kotiin saapuminen oli melko jännittävä hetki, koska en ollut päässyt katsomaan asuntoa etukäteen. Onneksi sain yllättyä positiivisesti. Asunto on tilava, siinä on hyvin suunniteltu pohjaratkaisu, valoisat ja korkeat huoneet, uudennäköinen keittiö ja mikä parasta, oma aidattu piha. Pihan kanssa on tosin vielä hommaa edessa, on se sen verran rehevöityneen näköinen ja kukkapenkit on vallannut, jokin horsman näköinen kasvi.

Viikonloppu meni kotia laittaessa ja sainkin kaikki valmiiksi. Iso kiitos siitä kuuluu kaverilleni, serkulleni ja siskolleni, jotka auttoivat laatikoiden purkamisessa, huonekalujen kokoamisessa sekä viihdyttivät minimiestä. Milo onkin nauttinut aivan hirveästi siitä huomion määrästä mitä on saanut. Tässä lähellä asuu sopivasti niin mummoa, tätiä ja muita sukulaisia, jotka rakastavat vauvoja.

Mies tuli seuraavaksi viikoksi tänne katsomaan millainen asunto on missä majailen Milon kanssa. Viikko vierähti aivan liian äkkiä ja tuntuu ettemme kerenneet oikein mitään siinä ajassa tekemään, vaikka oltiin meno päällä aamusta iltaan. Alkuviikko meni vielä täysin asioita hoitaessa, mutta loppuviikosta pääsimme kiertelemään kaupunkia ja käymään syömässä ihan kahdestaan. Ruokapaikaksi valikoitui niinkin romanttinen paikka kuin Rax, mutta pienen vauvan vanhempina osaa nauttia kaikista rauhallisista hetkistä ja kyllä vain se pitsa hyvältä maistui.

Nyt ollaankin sitten oltu Milon kanssa kaksin viikko ja tänään on ensimmäinen päivä, mikä ollaan vietetty kahdestaan kotona. Milokin on nyt nukkunut kohta 3,5h päikkärit, eikä vieläkään näytä heräämisen merkkejä. Suunnittelin koko viikolle paljon ohjelmaa, etten vain pääsisi jämähtämään vauvan kanssa kotiin. Ollaan kyläilty paljon, nähty vanhoja lapsuuden kavereitani, grillattu, kierrelty kirppareilla, käyty koiratreeneissä ja minä olen syönyt litrakaupalla jäätelöä. Kaiken tämän härdellin jälkeen tekee siis ihan hyvää vain olla kotona, käydä koirien kanssa kävelyllä ja hengailla vaan Milon kanssa kaksin.

Huomiselle on suunnitelmissa siivousta, pyykkäämistä, pitkä lenkki ja sunnuntaina mennäänkin sitten nuorimman koiran kanssa hakutreeneihin siilinjärven suuntaan. Milokin pääsee jo pienestä pitäen koiraharrastusten pariin!

Mutta nyt kutsuu pino vauvalehtia ja pehmeä sohvannurkka, kun Milokin vielä nukkuu tyytyväisenä.



7/07/2016

Raikas minttusuklaa-mariannetorttu

Tein pitkästä aikaa kääretorttua. Itse en tykkää juuri ollenkaan perinteisestä tortusta, joten tein unelmatorttu pohjalla. Täytteeksi tuli valion uutta minttusuklaarahkaa ja mariannerouhetta. Tämä yhdistelmä oli ihanan raikas eikä lainkaan liian makea.

Pohja:




4 munaa
1dl sokeria
1tl vaniljasokeria
n.1dl vehnäjauhoja
1/2dl kaakajauhoa
1tl leivinjauhetta


Täyte:



2prk minttusuklaarahkaa
1/2 pss mariannerouhetta




Tämä oli todella helppo ja nopea ohje. Ja koko torttu meni hetkessä kahvin kanssa, kun vieraita tuli formuloita meille katsomaan.