4/30/2016

Ristiäiset

Viikko sitten vietettiin vihdoinkin pojan ristiäisiä.

Ristiäiset vietettiin kirkolla ja kirkon juhlatiloissa, koska emme halunneet sitä stressiä minkä olisi kotona järjestäminen aiheuttanut ja kirkolla oli enemmän tilaa. Päätimme pitää juhlat kuitenkin ihan vain lähisuvun kesken ja vieraita saapui paikalle kolmisenkymmentä.

Ristiäiset olivat oikein ihanat, sukulaiset olivat aivan innoissaan pojasta ja nimikin oli kaikkien mieleen. Etunimi oli tosin vanhemman polven mielestä hieman erikoinen, mutta etenkin toiset nimet saivat paljon ihastelua, koska ne ovat suvussa kulkevia nimiä ja nyt ne saatiin taas uudelle sukupolvelle käyttöön.

Kastetilaisuuden jälkeen kahviteltiin ja tarjolla oli voileipäkakkua, karjalanpiirakat munavoilla, täytekakkua, tiikerikakkua, mokkapaloja ja erilaisia keksejä. Olin aivan varma, että ruoka loppuu kesken, mutta loppujen lopuksi meillä on nyt pakastin täynnä herkkuja, mikä tekee viimeisten raskauskilojen pudotuksesta yllättävän haastavaa.

Vaikka juhlat olivatkin ihanat, olen nyt iloinen, että ne ovat ohi. Ei tarvitse varoa ettei nimi lipsahda vahingossa ja muutenkin olen kova stressaamaan tälläisiä tilaisuuksia. Sanoinkin miehelle, että jos lapsia tulee joskus lisää niin ne uppokastetaan ilman mitään vieraita tai juhlallisuuksia, ellei mies hoida kaikkea ensi kerralla :D





4/12/2016

Synnytyskertomus

Ajattelin kirjoittaa ylös synnytyskertomukseni, nyt kun se on vielä jollain tavalla mielessä ja olen saanut käsiteltyä asiaa. Lisäksi itse ainakin tykkäsin synnytyksen lähestyessä lukea muiden synnytyskokemuksia, muitakin kuin vain niitä kauhukertomuksia mitä löytyy vauvapalstoilta. Minulla oli kamala synnytyspelko ja se onkin aiemmin ollut yksi syy, miksi en edes halunnut ajatella lasten hankintaa. Onneksi minulla oli ihana terveydenhoitaja neuvolassa, joka ohjasi minut pelkopolille, missä sainkin sitten käytyä pelot läpi. Lisäksi teimme siellä synnytyssuunnitelman, jonka mukaan mentiinkin, ainoa mikä jäi puuttumaan oli perhe-tai hotellihuone, mutta tämä johtuikin täysin siitä, että taysissa oli niin kamala ruuhka. Mutta jos sitten itse asiaan.

13.-14.3.
Minulla alkoi sunnuntaina aivan kamala vatsatauti. Tavaraa tuli molemmista päistä viiden minuutin välein ja en meinannut pysyä edes jaloillani. Tämä aiheutti  minulle aivan järkyttävät supistukset ja vauvan liikkeet tuntui vähenevän melkein kokonaan, liikelaskennalla sain vähimmillään 3 liikettä tunnissa. Taysiinkin soittelin pariin kertaan, mutta sieltä käskettiin pysyä kotona, ellen ole aivan varma, että vauva syntyy. Onneksi kuitenkin maanantai-iltana alkoi olo helpottaa ja samalla supistukset vähenivät ja loppuivat kokonaan. Yön aikana vauvakin alkoi osoittaa taas elonmerkkejä, kun olin saanut ruokaa pysymään sisällä.

15.-21.3.
Mahataudin jälkeen tuntui, että kaikki vähäisetkin supistukset katosivat ja mitään tuntemuksia mahdollisesta synnytyksestä ei ollut. Yritin kyllä aivan kaikkeni, että jotain alkaisi tapahtua. Lenkkeilin, siivosin ja järjestin paljon ohjelmaa, mutta edes rankat hikilenkit eivät saaneet pienen pientä supistusta aikaiseksi. Kun laskettu aika 21.3. koitti olin jo luopunut toivosta ja odottelinkin jo seuraavaa neuvolaa, jotta saisin lähetteen taysiin yliaikakontrolliin ja toivon mukaan pian käynnistykseen.

22.3.
Tiistaina ei edelleenkään ollut minkäänlaisia tuntemuksia ja olinkin jo päättänyt, että en enään odottele edes vauvan tuloa. Kun mieheni pääsi töistä, lähdimme koirien kanssa tunnin reippaalle metsälenkille ennen kuin illan peli alkoi. Lenkki alkoi loppumatkasta tuntua melko raskaalta ja pientä painetta tuntui mahassa, mutta ajattelin vauvan taas vain painavan poikkeuksellisen alas.

Kotona rupesimme katsomaan peliä, joka alkoi 18.30. Pikkuhiljaa pelin edetessä kihelmöinti mahassa voimistui ja latasinkin puhelimeeni supistuslaskurin. Supistuslaskuri olikin oikein näppärä, ei tarvinnut kytätä kelloa tai kirjoitella paperilappusille mitään ylös. Kipu alkoi kovenemaan yllättävän nopeasti ja menikin reilussa tunnissa niin pahaksi, että en enään voinut supistusten aikana pidätellä itkua tai pysyä paikallaan. Silti ajattelin, että tämä on väärä hälytys, mutta mieheni käski soittaa taysiin ja meni itse käymään suihkussa varmuuden vuoksi, Taysista tulikin käsky lähteä näytille, joten laitettiin kamppeet nopeasti kasaan ja lähdettiin ajamaan taysiin.

Pääsinkin samantien käyrille ja supistuksia tuli n.3 minuutin välein. Lisäksi olin auki 2,5cm, joten sinne sitten jäätiin. Siitä pääsin nopeasti odotteluhuoneeseen, koska kivut alkoivat olla sietämättömät. Minulla oli synnytyssuunnitelmassa, että haluan kaiken mahdollisen kivunlievityksen, koska kipu oli se syy miksi pelkäsin synnytystä. Joten samantien, kun pääsin odotushuoneeseen sain tens-laitteen ja kipupiikin, jotka auttoivat kyllä todella paljon. Ainut miinus kipupiikille on kamala pahoinvointi minkä se aiheutti. Kun oli aika siirtyä vihdoin vapautuneeseen synnytyssaliin, niin se otti oman aikansa, kun olo oli niin heikko ja oli pakko oksentaa välissä.

Synnytyssalissa tehtiin tarkistus ja olin auennut vasta 3 senttiin. Minulle kuitenkin vihdoin päätettiin laittaa epiduraali. Tätä vaihetta pelkäsin, koska moni oli varoittanut sen olevan hyvin kivulias. Pahin kipu mitä kyseinen toimenpide aiheutti oli se, kun suojateipit piti irroittaa. Epiduraali veikin kivun sitten kokonaan pois ja sainkin hieman jopa levättyä.

23.3.
Vuorokausi vaihtui ja epiduraalia lisättiin heti, jos tunsin kipua. Olo oli kokoajan hyvä ja aina kun vaikutus ehti vähenemään, niin ilokaasu vei kätilöä odotellessa vähäiset kivut mukavasti pois.

(Tässä vaiheessa muistikuvat alkaa hieman heikkenemään, koska oli sen verran vahva lääkitys jo ja väsymys alkoi painaa)

Aamuyöllä kätilö kävi tarkistelemassa tilannetta ja huomattiin, että hommat ei oikein etene ja minulle laitettiin oksitosiinitippa tehostamaan supistuksia, jotka olivat alkaneet harvenemaan. Tämän jälkeen taas odoteltiin, mutta huomattiin, että ei vieläkään mene tarpeeksi vauhdikkaasti, joten samalla kun vauvalle laitettiin käyrämittari päähän, puhkaistiin kalvot, jonka jälkeen taas odoteltiin. Aamulla ruettiin taas nopeuttamaan hommaa ja oksitosiinin määrä lisättiin. Supistukset tehostuivatkin sitten niin paljon, että epiduraalia piti lisätä tunnin välein. 10 aikaan alkoi olla jo tukala olo ja sisätutkimuksen jälkeen kätilö ilmoitti, että nyt ollaan jo 9cm auki ja tunnin päästä ruettaisiin hommiin, kun epiduraalin teho olisi heikentynyt, jotta tuntisin supistukset ja ponnistamisen tarpeen paremmin.

Aika tarkalleen 11 aikaan tuli tunne, että olisi aivan pakko päästä vessaan ja kutsuin kätilön paikalle. Kätilö ilmoitti, että mihinkään vessaan ei olla menossa, vaan vauva on sieltä tulossa. Tässä vaiheessa alettiin siis ponnistamaan ja ai kamala miten rankkaa hommaa se oli. Tuntui, että vaikka kuinka puski ja ponnisti niin mitään ei tapahtunut. Puolen tunnin ponnistamisen jälkeen kätilö huomasi, että vauvan syke oli tippunut 160->60 ja päätti kutsua lääkärin paikalle tarkastamaan tilanteen. Lääkäri saapui paikalle ja oli sitä mieltä, että hommaa pitää nopeuttaa, jotenka paikkoja puudutettiin lisää ja tehtiin episiotomia, koska lääkäri päätti, että synnytystä nopeutetaan imukupilla. Itse viilto ei niinkään sattunut, mutta imukupin laitto oli pelkkää tuskaa ja huusinkin siinä vaiheessa kivusta. Lääkäri myös alkoi puhui sektion mahdollisuudesta ja huomasi, että  minulla oli jäänyt kielikoru suuhun. Siinä yritin ponnistusten välissä saada sitä irti, mutta tuossa useamman vuoden pyörinyt koruhan ei auennut sitten mitenkään. Onneksi ei sektioon päädytty, joten korusta ei ollut haittaa.

Imukupin laiton jälkeen ei onneksi enään kovin montaa ponnistusta tarvittu, tosin ne oli sitten sitäkin kivuliaampia. Mutta se tunne, kun vauva vihdoin tuli ulos, oli sanoinkuvaamattoman helpottava, joka tosin muuttui nopeasti huoleksi, kun vauva ei sanonutkaan mitään. Vauva vietiin lääkärille ja samalla vauva alkoikin onneksi äännellä ja liikkua. Minulle sen sijaan kivut palasivat hetkellisesti takaisin, kun oli aika ponnistaa istukka pihalle ja tämän jälkeen oli vielä tikkaaminen, joka tuntui todella ikävältä.

Synnytys kesti suunnilleen 19h, ponnistusvaihe reilu 40min ja viimeinen vaihe vajaa 10min. Vaikka synnytys oli todella rankka ja uuvuttava kokemus ja en meinannut pysyä edes hereillä, niin kaikki se unohtui kun pikku mies oli kainalossa tuhisemassa. Ja vaikka olikin kivuliasta, niin voisin tehdä saman joskus uudestaankin. Suuri kiitos tästä menee miehelleni, joka jaksoi kuunnella ja tukea kokoajan minua ja taysin osaaville kätilöille, jotka kokoajan kuunteli oloani ja teki parhaansa sen helpottamiseksi.

4/11/2016

Uusi blogi

Tässä tämä nyt olisi, ensimmäinen oma blogini. Koirien blogiahan olen pitänyt jo useamman vuoden, mutta ajattelin nyt pojan syntymän jälkeen, että olisi mukava saada kirjattua omia ajatuksia, päivittäisiä tapahtumia ja muita juttuja jonnekkin ylös. Perinteinen päiväkirja unohtuu aina yöpöydän laatikon nurkkaan, joten kokeillaan jos tämä toimisi paremmin.

Täältä löytyy siis ihan tavallista 21v tuoreen äidin elämää, ajatuksia ja harrastuksia. Kirjoittana ja kuvaajana vielä melko aloittelija, mutta eiköhän sekin tässä ajanmyötä ala korjaantua. Kaikessa tässä mukana pyörii avomies, pieni poikavauva ja lauma koiria. Harrastuksina on koiraurheilu, kuntosali ja pian toivottavasti vielä jotain aivan uutta.

Enempää ei vauva anna tältä erää kirjoittaa joten kone menee nyt kiinni ja me lähdetään vaunuilemaan tuonne auringonpaisteeseen.

Jotenka tästä tämä nyt lähtee!